Silmät kipeet itkemisestä. En sit lähteny sinne ryhmään. Sit viel Kati tuli sanoo mulle siitä et ku mä teen vaa kaikki kivat asiat enkä muita hoida. Sano siit keittiövuorostaki ku mä aina jätän aamun tekemättä nii eilen yhteisökokouksessa ihmiset oli puhunu siitä ja käyttäny ihan mun nimee. Mä en ollu paikalla. Sit se viel sano et mä en sit kohta voi asuu täällä.
Jonkin aikaa meni nii soitin Merville (mun terapeutti) ja meinasin siinä puhelun lopussa alkaa itkee mut se ei onneks huomannu. Sit sen jälkee soitin äitille ja itkin koko puhelun ajan. Puhelun jälkeen itkin viel lisää. Sit ku rauhotuin lähin huppu päässä silmät punasina toimistoon. Sanoin etten enää jaksa. Kati sano et mä en vakuuta sitä etku näytin kuulemma siltä et alan nauraa. Sit ku aloin puhuu enempi nii aloin taas itkee. Sit mä vollotin siinä ja Kati puhu jotai. Tehtiin suunnitelma pariks tunniks. Kello oli sillon puol viis eli päivällinen. En syöny mut sit viideltä alettiin Katin kaa molemmat tekee mietekarttoja eli eka oli tän hetkisestä tunteesta ja seuraava mitä haluis tapahtuvan. Lopetettiin vasta puol tuntii sitte. Sovittiin et mä meen soittaa viuluu ja meen sit kohta sinne nii mietitään tää seuraava yö et miten se menee. Äsken soitin sitä viuluu mut sit en jaksanu nii tulin tänne.
Pelottaa et mitä tapahtuu... Mervi sano et voin jatkaa sen kaa mut puhelin tuki jää sit pois.
Joo en jaksa tän enempää purkaa ajatuksii ku kädet on jotenki tosi heikot eikä suostu toimii...
Mua surettaa lukea näitä sun textejä. yritin muuten pitkä aika sit kirjottaa kommenttia tänne blogiin pariin kertaan, mut se ei menny läpi. joku propleema oli sillon.
VastaaPoistaNois sun texteis on samaa, mistä ite kärsin kovasti just sun ikäsenä ja vielä vanhempanaki. Tarkotan just sellast tunnetta, et kaikki tuntuu pakolta ja sua määräillään ja sanotaan, että tee näin, vaikka tuntuu itestä mahottomalta. Ja apua hakiessa vähätellään ja saatetaan käännyttää pois. ja tuntuu elämä usein sellaselta, ettei se oo ees elämisen arvosta. Lisäks lapsuuden/nuoruuden traumat painolastina, niistä eheytyminen vie pitkän aikaa, ja se on rankkaa päästä niiden asioiden yli. Mutta niiden yli pääsee, ja mä oon yks elävä todiste siitä siitä, nyt 27vuotiaana, olen vihdoin vapaa menneisyyden aiheuttamasta katkeruudesta ja tuskasta. Ilman uskoa Jeesukseen en ois päässy yli kaikesta paskasta, mistä oon joutunu kärsimään. Tosin nyt ongelmani on mies, kuka ei suostu eroamaan ja muuta. mutta ei siitä nyt enempää... :)
Ja mun usko vahvistuu ainakin koko aika, varmasti sunkin, lue raamattua! Ja muista et Jeesus on sun vieressä koko aika, se näkee KAIKEN, mitä sulle tapahtuu ja haluaa vaan hyvää sulle. Eli sä et ole ikinä yksin, vaikka siltä varmasti usein tuntuu <3
Ja sä olet vielä niin nuori, koko elämä aikuiselämä vasta edessä ja alussa. Ota rauhassa niin paljon aikaa kun tarvitset, että eheydyt ja vahvistut. Ota myös vastaan kaikki mahdollinen apu, mitä tarjotaan ja tartu siihen. Siitä vielä, kusipäisiä työntekijöitä tulee varmasti jatkossakin vastaan. Älä ota itseesi heidän töykeitä kommenttejaan ja ajattelemattomuuttaan. Olen itsekkin itkenyt työkkärissä/lääkärillä heidän loukattuaan ja vähäteltyään minun tuntemuksia.
Joidenkin vuosien päästä viimeistään olet varmasti päässyt tämän kaiken yli. Sinä olet luultavasti onnellinen omassa kodissa, sinulla on lemmikkejä, rakastava kumppani ja ehkä lapsia :) tuli pitkä texti, mutta halusin vaan kannustaa sua jaxamaan. Pidä huoli itsestäsi <3
Kiitos Tamru<3 Tää jotenki helpotti oloa :) Ja ehkä mä vielä paranen vaikka nyt ei tunnukkaa siltä. Ja on se Jeesus muaki jo sen verran auttanu et jos en ois uskossa luulen et en ois enää täällä maan päällä. Ja yritän pitää huolen itestäni. Pidä säki itestäsi<3
PoistaTsemppiä Iina. Ajattelen sua ja toivon kovasti että jaksaisit. Kaisa
VastaaPoistaKiitos :)
Poista